logo

ELOS™ fotonuorennus

ELOS™ fotonuorennus

Ainoa nuorennustoimenpide, joka samalla myös kiinteyttää ihoa!

Toimenpiteen voi tehdä mihin tahansa kehonalueeseen.

Ensimmäiset tulokset näkyvät jo viikon kuluttua toimenpiteestä, kun pigmenttiläiskät alkavat hilseillä ja häviävät. Uusiutumisprosessit ihossa jatkuvat jopa 2 kuukauden aikana toimenpiteen jälkeenkin!

Toimenpiteen kesto: 15 min – 1 h.

Ongelmasta riippuen suositellaan parhaan tuloksen saavuttamiseksi 1-5 toimenpidettä 3–4 viikon välein. Jotta tulos pysyy, suosittelemme toistamaan toimenpidettä 1-2 kertaa vuodessa. Toimenpiteen voi yhdistää myös muihin ELOS™ ja Sublative™ toimenpiteisiin.

ELOS™ fotonuorennusta edeltää laserasiantuntijan konsultaatio, selvitetään ihotyyppi, testataan ihon reaktiota energiaimpulssiin ja selvitetään mahdolliset vasta-aiheet toimenpiteelle.


ELOS™ fotonuorennustoimenpide on ensimmäinen ja ainoa toimenpide maailmassa, joka perustuu samanaikaisesti niin kaksisuuntaisen radiotaajuuden kuin myös optisen energian käyttöön, se on yksi parhaista ihokudosten uudistajista.

Ihon nuorennustoimenpide suoritetaan ELOS™ teknologian avulla, jossa on yhdistelty sykkivän valon infrapuna-alueen energia ja kaksisuuntainen radiotaajuusenergia. Niin optinen kuin myös radiotaajuusenergia johdetaan ihokudoksiin yhdistelmäimpulssina, mikä varmistaa tehokkaan tuloksen ja toimenpiteen turvallisuuden.

Yleisimmät ongelmat

Melasma (pigmenttiläiskät) syntyy 90 %:lla tapauksista 20–40-vuotiailla naisilla ja vain 10 %:lla miehistä. Useammin pigmenttiläiskiä syntyy 50–70 %:lla naisista raskauden aikana ja 5–34 %:lla naisista ehkäisytablettien käytön aikana.

Ruusufinni on aikuisilla melko yleisesti esiintyvä, maailmassa siitä kärsii yhteensä yli 45 miljoonaa ihmistä. Euroopassa tehtyjen tutkimusten mukaan esiintyy rosaceaa n. 10 %:lla väestöstä. Sairaus puhkeaa yleensä 30–40 vuoden iässä ja sairastumisen tiheys kasvaa 40–50-vuotiaiden keskuudessa. Useammin sairastuvat vaaleaihoiset, blondit ja sinisilmäiset naiset, mutta miehet kärsivät sairauden vaikeimmista muodoista.

  • Toimenpiteeseen on suositeltavaa tulla puhtaalla iholla, olla käyttämättä voiteita, parfyymiä ja meikkiä.
  • 2 viikon aikana ennen toimenpidettä ei saa ottaa aurinkoa, käydä solariumissa eikä käyttää itseruskettavia voiteita. Toimenpidettä ei voida tehdä liian ruskettuneelle iholle!
  • Ennen toimenpidettä pitää ehdottomasti välttää valoherkkyyttä aiheuttavien (roaccutan,tetrasykliini ym..) ja verta ohentavien (Marevan ym..) lääkkeiden, kasvisuutteiden (kuisma ym.), vitamiinien (A-vitamiini ym. suurina annoksina), sekä ravintolisien ja ruoka-aineiden käyttöä tavallisesta enemmän.
  • Jos aiemmin on tehty kasvojen kemiallinen kuorinta tai jokin kirurginen toimenpide, niin ennen uutta toimenpidettä täytyy siitä olla kulunut 2 viikosta 3 kuukauteen.
  • Toimenpiteitä ei suositella raskaana oleville ja imettäville äideille, porfyriaa, vaikeamuotoista diabetesta, lupusta ja epilepsiaa sairastaville.
  • Toimenpidettä ei saa tehdä niille, joilla on tai on ollut ihosyöpä tai jokin muu kasvain tai joilla on sähköinen sydämentahdistin.
  • Ennen toimenpidettä on hyvä neuvotella asiantuntijan kanssa.